Tällainenkin sivu on rakennettu kotisivuillemme. Kaikille tiedoksi, että kotisivujen hallinta on minulla ja Toikkasen Sirkkiksellä, eli jos haluatte sivuille jotain niin se tapahtuu siten, että lähetätte viestiä meille asiasta tai menemällä kotisivujen tapahtumakalenteriin.
Siinä on laatikko jossa lukee ilmoita tapahtuma. Klikkaamalla sitä aukeaa valikko jonka täyttämällä tieto välittyy meille ja me voimme sen laittaa sitten sivuille.
Syksyn toiminta on alkanut ja seuraava tärkeämpi tapahtuma on yhdistyksen syyskokous.
Syyskokouksessa hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio tulevalle vuodelle.
Toimintasuunnitelma on tärkeä sen vuoksi, että se luo pohjan tulevan vuoden toiminnoille ja sen perusteella haetaan myös yhdistykselle taloudellista tukea niin Nurmijärven kunnalta kuin Eläkeläiset ry:ltäkin.
Toimintasuunnitelmaan olisi hyvä saada esityksiä myös jäsenistöltä suoraan, sillä toiminnanhan tulee olla sellaista, että se myös tunnetaan omaksi.
Toimintasuunnitelman toteuttamiseen ja työn organisoimiseen tarvitaan henkilöitä jotka haluavat tehdä yhdistyksen hyväksi ja yhteiseksi iloksi kerhotapahtumista sellaisia joissa viihdytään.
Yhdistys tarvitsee puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja johtokunnan harrastustoimintaa organisoimaan.
Meillä on ollut ahkeraa väkeä ja toivottavasti sellaisia on käytettävissä myös ensi vuonna.
Syksyn muuta toimintaa ovat kerhotapahtumien lisäksi myös matkat ja retket joita toimintakalenteriin on merkitty.
Yhdistyksellä on ollut onni puolellaan, että olemme pystyneet tukemaan näitä toimintoja pienentämällä esimerkiksi matkakustannuksia.
Siksi kahvitukset ja arpajaiset ovat olleet tärkeitä, samoin kuin myös tulevat joulumyyjäiset.
Niiden tuotolla muuta toimintaa on pystytty rahoittamaan.
Syksyn puuhapäivä on myös sellainen joka kannattaa huomioida.
Vuosi päätetään yhteisen joulujuhlan merkeissä, tällä kertaa taas laukkalan seurakuntakeskuksen tiloissa.
Iloista syksyä kaikille.